Siilinjärven kunnan sairauspoissaoloista

Torstai 28.9.2017 - Uutis-Jousi mielipide Arttu Pöyhönen


14.9.2017 Uutis-Jousessa uutisoitiin, kuinka kunnanjohtaja Vesa Lötjönen on pyytänyt selvitystä kunnan sairauspoissaolojen kasvusta. Nämä ovat korkeimmillaan kuluvana vuonna olleet 17,8 kalenteripäivää maaliskuussa ja matalimmillaan heinäkuussa 15,7 päivää per työntekijä.

Kunta-alalla sairauspoissaolojen määrä kasvoi 2000-luvun loppupuolelle saakka. Luvut olivat huipussaan vuonna 2008, jolloin kuntatyöntekijät olivat keskimäärin 19,4 päivää poissa töistä sairauden takia. Vuodesta 2013 sairauspoissaolojen määrä on pysynyt tasaisena, suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna ‒keskimäärin 16,7 sairauspäivää työntekijää kohti. (Työterveyslaitos 19.5.2017)

Käytin asiassa puheenvuoron ensimmäisessä nykyisen valtuuston kokouksessa. Sairauspoissaoloihin vaikuttaa mm. työntekijöiden sosioekonominen tausta sekä työn rasittavuus. Lähtökohtaisesti en olisi huolissani kunnan tilanteesta. Siilinjärven kohdalla talous- ja tukipalveluiden sairauspoissaolot ovat selvästi yli 22 pv/työntekijä/v, sote-henkilöstön poissaolot ovat noin 18 pv. Sivistyspalveluissa luku on noin 16 pv ja tämä huolettaa ainakin minua eniten. Periaatteessa työn pitäisi olla fyysisesti kevyttä, toki psykososiaalinen kuormitus on merkittävin altiste. Mielenkiintoista olisi nähdä ammattiryhmäkohtainen vaihtelu esim. sivistyspalveluiden osalta. Ovatko poissaolot painottuneet esim. koulunkäynninohjaajiin opettajien sijaan? Näinhän pitäisi aiempi toteamus koulutustaustasta huomioiden olla.

Keskustelussa nousi esille viime vuosina painotettu varhaisen puuttumisen malli, missä esimies ottaa työkykyongelmat aiempaa varhemmin esille työntekijän kanssa. Mielestäni tämäkin ainakin osaltaan selittää tilannetta: työntekijät ovat ehkäpä pinnistelleet jonkin aikaa esim. pienien kipujen kanssa välttääkseen keskusteluja, tämä on aivan inhimillistä. Työhyvinvointikyselyjen pohjalta voidaan myös arvioida työntekijöitä kuormittavia tekijöitä ja esim. esimiestyön laatua.

Konkreettisena keinona sairauspoissaolojen vähentämiseksi, jo aiemmassa uutisessa kerrattavien ja seurattavien keinojen lisäksi, ehdottaisin kunnassa lääkkeellisen tupakasta vieroituksen kustantamista 1-2 jaksoa/työntekijä/v. Arvioisin että näin saataisiin erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia pitkiä sairauspoissaoloja sekä lyhyempiä hengitystiepoissaoloja vähennettyä.

Avainsanat: kunnallispolitiikka, sairaus, työterveyshuolto


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini