Kokoomus - Uutteruudesta ja uskalluksesta on palkittavaSunnuntai 13.9.2020 - Arttu Pöyhönen mielipide Savon Sanomat Savon Sanomien pääkirjoituksessa ruodittiin kokoomuksen asemaa ja valjuutta oppositiopolitiikassa: ”Kokoomuksella ei ole selvärajaista, muista erottuvaa aatetta, josta taistelutahtoa voisi ammentaa. Verojen vastustaminen ei sellaiseksi yllä.” (SS 7.9.) Lisäksi sivistyksen ympäripyöreyttä ja Nato-kortin kannattamattomuutta tuotiin esille. Itse näen, että kokoomuksen ideologia perustuu vapaus, vastuu, työ, talous ja tiede -linjalle. Jokaisella yksilöllä täytyy olla vapaus ja vastuu omista valinnoistaan. Ahkeruudesta on palkittava yksilöä kuin yritystä ottamastaan riskistä yritystoiminnan onnistuessa. Varsinkin kun onnistuneen taustalla on useita muita yrityksiä. Yksilöitä tai yrityksiä ei voida pelotella jatkuvilla verorasitteilla tai valtion puuttumisella tilanteeseen. Kokoomus ei vastusta veroja, vaan niitä täytyy arvioida kriittisesti, sillä jokainen työhön kohdistuva vero potentiaalisesti heikentää toimeliaisuutta. Vappusatasien sijaan tulisi pohtia, miten saamme enemmän veronmaksajia ylimpiin tuloluokkiin, jotka maksavat merkittävän osan tulonsiirroista. Tämä tapahtuu innovaatioiden ja yrittämisen kautta. Kun rahat ovat olemassa, on niitä helpompi jakaa. Toisaalta perustyöllisyyttäkin hoidetaan talouskasvulla. Koronan kerrotaan iskeneen juuri nuoriin. 60 prosenttia lomautetuista on nuoria. Tutkimuksellisesti on osoitettu, että talouskasvu parantaa juuri nuorten työllisyyttä, toisaalta verotuksen rakenne seniorien työllisyyttä (Axelrad 2018). Mitä korkeampia verotus ja passiiviset työmarkkinavälineet erityisesti tukien muodossa ovat, sitä enemmän työmarkkinoilta vetäydytään (Breij 2020, Mullen 2016). Aktiivinen työllisyyspolitiikka on parasta syrjäytymisen ehkäisyä, ei holtiton rahan jakaminen. Mitä Nato-korttiin tulee, luulisi nyt jos koskaan tuolle löytyvän kiinnostusta. Lähiviikkojen tapahtumat Valko-Venäjällä kuin erityisesti toveri Navalnyin suhteen osoittanevat suomettuneimmallekin, että suurin uhkamme ei ole hallittavissa sivistyneesti keskustellen. |
Avainsanat: politiikka, yhteiskunta |
Arttu Pöyhönen
Työ, Terveys, Tulevaisuus, Turvallisuus