Politiikka - tunne järkeä edellä?

Torstai 6.5.2021 - Arttu Pöyhönen Töllötin


Töllöttimessä puolueet ovat esittäytyneet yksi kerrallaan. Näissä ne ovat pyrkineet tuomaan esille omia tulokulmiaan asioihin. Alun perin itsekin lähdin politiikkaan selvittääkseni: mikä on politiikan tarkoitus? Luulen että olen sen ainakin osin ymmärtänyt ja ehkäpä siksi myös lievästi pettynyt. Lyhykäisyydessään poliittisessa päätöksenteossa virkamiehet keräävät, analysoivat ja tuottavat tietoa, miltä pohjalta kansan valitsemat edustajat tekevät kansaa koskevia päätöksiä. Mitä ylemmälle tasolle mennään, sitä monimutkaisemmiksi ja eturistiriitoja sisältäviksi asiat muodostuvat. Ehkäpä yleisesti myös poliitikoilta vaaditaan liikaa yksityiskohtien tuntemusta, huomioiden että heidän tarkoituksensa on päättää asioista kansan edustajina, ei asiantuntijoina. Itse myönnän kuuluvani asiantuntijavallan eli teknokratian kannattajiin.

Esimerkkinä voisin nostaa tuoreen kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän äänestysesityksen 11-1 äänin sen puolesta, että koronarokotuksia painotettaisiin pahimmille tautialueille. Tämä on tieteelliseltä ja lääketieteelliseltä kannalta selvästi kannatettava esitys, mihin ei kuitenkaan heti tartuttu. Mikäli näin tehtäisiin, se olisi vasten monien tasavertaisuuskäsitystä. Ihminen on itsekäs eläin, minkä tärkein tehtävä on eloonjäänti. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Jos rokottamalla esim. maahanmuuttajalähiöitä Helsingissä ehkäistään viruksen muuntautumista, on se kaikkien etu.

Asiat ovat täysin riippuvaisia katsontakannasta ja siitä moniako ihmisiä mahdolliset eduista luopumiset koskevat. Suurimman osan mielestä on täysin tasavertaista että 15,4% tulonsaajista maksaa 54,6% tuloveroista(veronmaksajat 2019) ja että työssäkäyviltä voidaan aina vain lypsää lisää, pelkillä paikallaan junnaavilla ideologioilla tasavertaisuuden nimissä.

Puolueet ovat lopulta eduntavoittelun ilmentymiä viitekehystensä etujen puolustajina. Toisaalta ne ovat toistensa vastavoimia Newtonin III lain mukaisesti ja toimivassa demokratiassa ne varmistavat yhteiskunnan tasapainon. Näkisin että monissa asioissa olisi kuitenkin kansan edun mukaista, että politiikka laitettaisiin syrjään ja tehtäisiin asiat virkamiesjohtoisesti. Tärkeimpänä esimerkkinä ehkäpä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, mikä jäänee tälläkin kertaa puolitiehen, mikä loppuviimeeksi lienee kaikkien edun mukaista.

Avainsanat: politiikka, yhteiskunta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini