Käytettävyys ja helppous ohittavat omistamisen - kiinteistöissäkin

Torstai 8.2.2018 - Uutis-Jousi mielipide Arttu Pöyhönen

Uutis-Jousessa 1.2.2018 uutisoitiin teknisen lautakunnan kokouksesta 24.1.2018. Kokouksessa käsiteltiin laajoja investointikokonaisuuksia, allekirjoittaneen laskemana yli 30 miljoonan euron arvosta. Toimituksessa oli havaittu, että pöytäkirja erosi esityslistasta siten, että merkintä hankkeitten rahoituksesta leasing-rahoituksella oli poistettu. Lautakunnan kokouksia sitoo vaitiolovelvollisuus. Voisin kuitenkin paikalla olleena todeta, että merkintä poistettiin yhteisymmärryksessä ja vallitsevana ajatuksena oli, että selvitysvaiheessa lautakunnan ei tarvitse ottaa kantaa hankkeitten rahoitukseen.

Nykypäivänä tavaroiden ja palveluiden saavutettavuus ja käytettävyys ovat ohittamassa perinteisen omistajuuden. Hyvänä esimerkkinä Netflix ja Spotify verrattuna perinteiseen DVD- ja CD-levyjen omistamiseen. Jos kuuntelee paljon musiikkia, on halvempaa maksaa jäsenyydestä 10€/kk kuin ostaa erikseen yksittäisiä levyjä, myös valikoima on ääretön.

Leasing sanana herättää ainakin vanhemmissa ikäpolvissa kummastusta ja ainakin omassa lähipiirissäni se yhdistetään 80-90-lukujen juppimaininkeihin. Itsekin kummastelin alkuun, kun tästä oli kunnan kiinteistöstrategian yhteydessä puhetta. Leasing on huoleton vaihtoehto, mikä pitkällä aikavälillä on hiukan kalliimpi kuin omistajuus ja lainalla rakentaminen. Leasing-ratkaisussa kustannukset saadaan kuitenkin tulosyksiköiden käyttötalouteen, mikä helpottaa esim. kunnan tapauksessa kokonaistaloutta, etenkin laajojen kiinteistömassojen räjähtäessä käsiin.

Haluaisin nostaa esiin asiassa myös tulevaisuudesta etenkin kunnantalon ja kirjaston kohtalon: digitalisaatio vähentää kirjaston käyttöastetta. Tulevaisuudentutkijat arvioivat, että perinteiset kirjastot syrjäytyvät jatkossa käytöstä kohtalaisen lyhyelläkin aikavälillä. Ajattelen että asian voisi ratkaista monitilaratkaisulla. Samalla saataisiin myös virkamiehiä ja luottamushenkilöitä aktivoitua kirjaston käyttäjiksi:)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallispolitiikka, kiinteistöstrategia, leasing