Asiat ympäri ja yksinkertaisiksi politiikassa

Lauantai 28.11.2020 - Arttu Pöyhönen mielipide Savon Sanomat


Politiikka on mielenkiintoista psykologista peliä. Pääministeri Sanna Marin (sd.) penäsi taannoin yritysten yhteiskuntavastuun perään. Kun korona on edennyt, niin valtionyhtiöissä samoja sopeutuskeinoja on käytetty ja tullaan edelleen käyttämään.

Haluaisin nostaa esille Ylen vaalikoneen 2019 väitteen: ”Poliitikon velvollisuus on ennen kaikkea ajaa omien äänestäjien etuja.” Sanna Marin vastasi tähän ’osittain samaa mieltä’, kun taas esimerkiksi Petteri Orpo (kok.) vastasi ’täysin eri mieltä’. Pääministeri on näin ja taloudellisella kommunikaatiolla aikaisemmin osoittanut olevansa vain osan Suomen etuja ajava keulahahmo, jota esimerkiksi työministeri Tuula Haatainen (sd.) tuki tuoreessa kommentissaan nuorten syrjäytymisestä. Ministeri ei sanallakaan maininnut talouskasvua tai yrittämisen edellytysten parantamista ratkaisuna. Mitä auttavat paremmat TE-palvelut, jos työpaikkoja ei ole?

Tuoreimpien kannatusmittausten mukaan kokoomus on menettänyt kannatustaan. Itse näen, että se johtuu pääosin puolueen Eurooppa-myönteisyydestä ja negatiivisesta keskustelusta EU:n elvytyspakettiin liittyen. Kuten köyhyyden poistaminen tulonsiirroilla, ei elvytyspaketin hylkääminen ole niin yksinkertainen asia kuin jotkin tahot antavat ymmärtää.

Kriittinen keskustelu on hyvästä, mutta paketin äkillinen hylkääminen johtaisi talouden äkilliseen romahdukseen. Pitkällä aikavälillä ja toistuessaan paketti toki muuttaa EU:n luonnetta pysyvästi. Tällöin yhteisön jatkosta olisi käytävä konkreettista keskustelua.

Avainsanat: politiikka, yhteiskunta, talous, EU


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini