Työterveyshuolto - Ideologioiden risteyksessä

Torstai 7.9.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Kirjoitin työterveyshuollon roolista sote-uudistuksessa (SS 17.8.). Markku Myllykangas ampui ajatukseni alas (SS 1.9.).

Yksityiskohtana hän nosti esiin diagnostisten testien toimivuuden näkemyksen. Tarkoitin juuri potilaiden valikoitumisen aiheuttamaa vaikutusta. Karrikoidusti rintakipuisella potilaalla terveyskeskuksessa on suuremmalla todennäköisyydellä sydäninfarkti kuin samasta oireesta kärsivällä työterveyshuollossa. Työterveyshuollossa toimivien ammattihenkilöiden osaaminen on keskittynyt työterveyshuoltoon, ei monilääkehoitoon tai vanhusten tai lasten vaivojen hoitoon. Tämä voi olla uhka jopa potilasturvallisuudelle.

Myllykangas kuvaa, että ”työterveyshuolto on lähes yksinomaan sairausvastaanottoa”. Työterveyshuollon kustannuksista 342 miljoonaa aiheutui ehkäisevän työterveyshuollon palveluista ja 440 miljoonaa sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon palveluista (Kela 2014). Kaiken maksavat käytännössä työnantajat ja työntekijät. Olisiko tämä raha sosialisoitava työnantajilta yhteiskunnalle? Tavoitteenahan on säästäminen.

Ero mielipiteissä selittyy mielestäni ideologisilla tekijöillä. Niin pitkään kuin sote-terveyskeskukset eivät toimi, en haluaisi olla siirtämässä työikäisten sairaanhoitoa pois työterveyshuollosta. Pitääkö kaikki hajottaa tasa-arvon vuoksi? Työntekoa täytyy arvostaa. Onko väärin, jos työssäkäyvä saa kiireettömän hoidon nopeammin, jos kaikki pääsevät tarvitsemaansa hoitoon? Työssäkäyvät kuitenkin maksavat koko lystin. Tosiasia kun on, että jos kaikilla etulinjan palvelut toimisivat kuten työterveyshuollossa, olisi terveydenhuollossa liikaa resurssia. Se lisäisi kestävyysvajetta.

Työterveyshuollon synnyssä on tärkeänä osana ollut ammattiyhdistysliike. Paradoksaalisesti juuri vasemmisto on kaatamassa työterveyshuoltoa tasa-arvon nimissä. Suomessa vallitsee ihmisoikeuksien ja mahdollisuuksien tasa-arvo.

Perusterveydenhuoltoa täytyy parantaa, mutta ei ainakaan ensi vaiheessa työterveyshuollon resurssein. Toivoisin niin maamme vasemmistokentältä kuin dosentti Myllykankaaltakin ratkaisuihin pyrkivää vuoropuhelua.

Sote - Työterveyshuolto on jo vahvasti mukana uudistuksessa

Torstai 17.8.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Savon Sanomissa (16.8.) esiteltiin Lääkäriliiton vastavalittu toiminnanjohtaja Kati Myllymäki. Samassa uutisessa hän toivoo, että työterveyshuolto olisi osa sote-uudistusta. Usein tilanne lainsäädännön suhteen on vähimmäisvaatimus, ja yhteiskunta reagoi lakeihin omien painotustensa mukaisesti.

Haluaisin vastata, että vaikka työterveyshuolto on linjattuna ulos, toimii se itse asiassa sote-uudistuksessa jopa keihäänkärkenä.

Miksikö? Koska sote-uudistuksessa lanseerattujen rakenneuudistusten pilotointi näyttää tapahtuvan juuri työterveyshuollossa. Esimerkkeinä ovat organisaatioiden yhtiöittämiset ja näin ollen avoimeen kilpailuun valmistautuminen sekä kapitaatiorahoituksen analogin kattohintajärjestelmän kokeilut.

Kapitaatiorahoitus tarkoittaa sitä, että terveyspalvelut järjestävälle maakunnalle maksetaan valtion varoista korvausta alueella hoidettavan väestömäärän mukaisesti.

Näkisin, että työterveyshuolto jätettiin soten ulkopuolelle, koska toimiva kokonaisuus haluttiin kiinnittää paikoilleen muutoksessa. Vuonna 2015 työterveyshuollossa tuotettiin sairaanhoitopalveluja 1,77 miljoonalle eli 90 prosentille palvelujen piiriin kuuluvista henkilöasiakkaista (Työterveyslaitos - Työterveyshuolto Suomessa 2015).

Mikäli tämä massa yhtäkkisesti siirretään sote-keskuksiin, eivät mitkään resurssit riitä hoitamaan asiaa.

Pitkällä aikavälillä on kuitenkin nähtävissä, että työterveyshuolto tulisi keskittymään vain lakisääteiseen tehtäväänsä. Todennäköisimmin työnantajien Kela-korvaukset tulevaisuudessa laskevat tai häviävät, mikä ohjaa potilasvirtaa pois työterveyshuollosta.

Toisaalta tämä voi polarisoida terveydenhuollon kenttää en tisestään ja asettaa työntekijöitä eriarvoiseen asemaan työnantajien maksukyvyn mukaan.

Lääkärinä haluaisin tuoda uutisen herättämänä keskusteluun myös arvostetun opettajani ja kuopiolaisen kokoomuskollegani, Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori Olli-Pekka Ryynäsen opetuksen sairauksien ennakkotodennäköisyyksistä.

Nythän oletusarvo tietyn diagnostisen testin tai laboratoriotutkimuksen merkitsevyydestä riippuu siitä missä se otetaan: työterveyshuollossa, perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Mikäli terveydenhuollon kentässä tapahtuu uusjako, työterveys sulautuu sairaanhoidollisesti perusterveydenhuoltoon ja integraatio jalkauttaa erikoissairaanhoitoa kentälle, tämän ”työkalun” hyöty häviää.

Mutta kuten lääketieteessä, niin näkisin myös yhteiskunnallisesti järkeväksi tehdä yhden muutoksen kerrallaan. Eihän lääkehoitoakaan heitetä kerralla uusiksi, vaan yksi muutos kerrallaan muutosten havaitsemiseksi.

Siviilipalvelus - Arvot ja resurssit on laitettava ansaittuun järjestykseen

Perjantai 14.7.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Luin Savon Sanomista (12.7.) lähtöaukeaman jutun siviilipalveluksesta. Artikkelissa kerrottiin Heikki Junkkarin aloitteellisuudesta siviilipalveluksen mielekkyyden lisäämiseksi. Ymmärrän kollegan turhautuneisuuden, sillä ystäväpiirissäni on paljon siviili- ja asepalvelukseen lääkäriksi valmistumisensa jälkeen lähteneitä. Tämä tarkoittaa käytännössä hyväntekeväisyyttä valtiolle verrattuna täysipalkkaiseen lääkärin työhön.

Jutussakin kuitenkin todettiin, että korkeakoulutetut muodostavat noin kymmenen prosenttia siviilipalveluksen suorittajista. Näin ollen Junkkarin kaltaiset tapaukset ovat marginaalissa.

Samalla uutinen kuvastaa nykyihmisten kyvyttömyyttä sietää epämukavuutta. Kaiken täytyy palvella omia tarkoitusperiä ja omaa tulevaisuutta. Reserviupseerikoulun käyneenä toteaisin, että tuossa koulussa ideana ei ole pelkästään erityisen sodanajan osaamisen hankkiminen vaan juuri epämukavuuden ja epävarmuuden sietäminen tilanteessa kuin tilanteessa sekä kollektiivisen hyvän saavuttaminen yksilön edusta tinkimällä.

Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen kuvaa myös resurssipulaa liittyen reservissä kieltäytyneiden täydennyspalvelukseen. Samaan aikaan juuri uutisoitiin, että varusmiehet joutuvat entistä useammin turvautumaan lainoihin palvelusaikanaan. Yleinen mielipide ja valtion suhtautuminen ohjaavat varusmiespalvelukseen hakeutuvien määrää. Asiassa ei pidä keskittyä vähemmistön etujen ja mielekkyyden lisäämiseen.

Varusmiespalvelus ei ole pelkästään ikiaikainen jäänne, vaan se on yhteiskunnan tukipilari hädän hetkellä. Se on myös merkittävä kasvatusalusta nuorisolle niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Harmi, että usein ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat eivät sinne nykyisellään halua taikka kelpaa.

Kaikkiaan haluaisin nähdä varusmiespalveluksen valitsevien miesten ja vapaaehtoisten naisten asemassa ja arvostuksessa parannusta, heitä kun viime kädessä laskettaisiin sankarihautoihin. Viime ajat on keskitytty lähinnä lapiomiesten hyvinvointiin.

Sote - Kolme tiukkaa solmukohtaa löytyy ratkaistavaksi

Tiistai 11.7.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Tuore aikalisä otettiin valinnanvapauden perustuslaillisten ongelmien korjaamiseksi. Näkisin että Sote-uudistuksen onnistumisessa on kolme solmukohtaa, joista kaksi liittyy olennaisesti yhteen. Ajatukseni pohjautuvat pääasiassa emeritusprofessori Martti Kekomäen esittämiin lausuntoihin Soten viitekehyksessä.

Ensimmäisenä on tuoreen aikalisän syy: valinnanvapauden toteuttaminen. Pakkoyhtiöittäminen ei onnistu, joten on keksittävä toinen tapa palveluntuottajien tasavertaistamiseksi. Nyt yksityisten palveluiden käyttämisestä saa nimellisen Kela-korvauksen, mikä mahdollistaa lähinnä hyvätuloisten palveluiden käytön. Palveluseteli on tuttu, ja tämä toimisi maakunnan puolelta palveluntarjoajille kustannuksia hillitsevänä tekijänä. Tämän ongelman järkevä ratkaisu on tärkein kysymys valinnanvapauden toteuttamisessa. Terveydenhuollon kustannusten nousun rajoittaminen on vaikeaa etenkin jos ”piikki on auki”, ja tuottajat ovat voittoa tavoittelevia yhtiöitä. Tätä hillitsemään tarjotaan kapitaatiomallia. Toisaalta monisairaille tarjotaan henkilökohtaista budjettia kapitaation sijaan hoidon takaamiseksi. Kuka määrittää rajalinjan?

Soten yksi päämääristä oli integraation syventäminen, mikä on mielestäni eniten jäänyt taka-alalle. Onnistuneita esimerkkeinä ovat Kainuun maakunnan ja Siun Soten, näissä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon niveltäminen yksilön eduksi on onnistunut käytännössä ja tietojärjestelmissä. Kapitaatio on liitettävä mahdollisimman läheisesti palveluintegraatioon. Kapitaatiohan tarkoittaa yksilön terveysriskin siirtymistä palveluntuottajalle. Hypoteettisesti Lääkärikeskus saa Matti Meikäläisen vuoden hoidosta 500 euroa, jos Matin hoito maksaa 700 euroa, tekee palveluntuottaja tappiota 200 euroa. Jos integraatiota ei toteuteta, lääkärikeskukselle tulee halu siirtää Matti uhkaavan tappion tilanteessa erikoissairaanhoitoon. Käytännössä tämä tarkoittaisi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistämistä palvelukokonaisuudeksi.

Elämme tärkeiden ratkaisujen aikaa, toivon että asiantuntijoita kuullaan tarpeeksi herkällä korvalla.

Sote-uudistus - Paikallisuuden pitäisi olla valttia terveyspalveluissakin

Tiistai 13.6.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Sosiaali- ja terveydenhuollon kentän uudistus on tekeillä. Puhuttavimpia asioita viime aikoina ovat olleet aikataulu ja valinnanvapaus.

Vuoden 2019 alusta järjestämisvastuu siirtyy maakunnille ja tuottajat, niin yksityiset kuin julkisetkin, ovat samanarvoisessa asemassa.

Tähän liittyen julkiset organisaatiot on yhtiöitettävä varsin nopealla aikataululla.

Lausuntokierroksella asiantuntijat kritisoivat tiukkaa aikataulua.

Hyvinvointiyhteiskuntamme on myllerryksessä.

Se luotiin sotienjälkeisten sukupolvien työllä ja Paavo Lipposen (sd.) hallituksen keynesiläisellä talouspolitiikalla, jossa julkisen talouden tasapainottava vaikutus valtion talouteen luo vakautta.

Globalisaation ja digitalisaation myötä markkinoiden vapautuminen on kasvattanut painetta siirtyä vapaampaan talouspolitiikkaan. Tämän ongelman ratkaiseminen on elintärkeää Suomelle.

”Kukaan ei ole seppä syntyessään” sanoo vanha sanalasku.

Julkisten terveydenhuollon organisaatioiden yhtiöittäminen tuo ne kilpailluille markkinoille, joista niillä ei ole vahvaa aikaisempaa kokemusta.

Kilpailu itsessään on hyvä asia, ja kilpailuttaminen haastaa jokaisen toimijan parantamaan palveluitaan, kunhan tiedämme, mitä kilpailutamme ja miten kilpailutamme.

Terveydenhuollon kilpailutuksiin liittyen tulisi ottaa huomioon, että myös paikalliset pienet ja keskisuuret yritykset voivat niissä pärjätä.

Tällä hetkellä suurilla yksityisillä palveluntuottajilla on merkittävät markkinointikoneistot ja kokemusta kilpailusta.

Meillä on riskinä, että sote-markkinat valtaa 2 – 3 suurinta yksityistä palveluntuottajaa.Tällöin kommentti ”ihminen valitsee – ei palveluntuottaja” vaikuttaa melko naiivilta.

Terveydenhuollon kilpailutuksissa ja yksittäisten ihmisten valinnoissa tulisi ottaa huomioon yritysten paikallisuus ja yhteiskunta- sekä verovastuullisuus.

Suurilla palveluntuottajilla on taloudellista liikkumavaraa sekä mekanismeja, joilla ne pystyvät esimerkiksi kilpailutuksissa tekemään itselleen jopa tappiollisia sopimuksia varmistaakseen markkina-asemansa.

Toivoisin terveyspalvelujen valintaan samanlaista paikallisuuden arvostusta kuin lähiruokaa kohtaan.

Jokainen voi jatkossa itse tehdä päätöksen tukea paikallisuutta valitessaan hoitopaikkansa.

Ottakaa selvää palveluntuottajasta, sillä lääkärikäynti vastaa verotulojen muodossa aika montaa kiloa tomaattia.

Kansanterveyden taka-askelia

Torstai 1.6.2017 - Uutis-Jousi mielipide Arttu Pöyhönen

Alkoholilain kokonaisuudistus on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Tavoitteena on liberalisoida tarjontaa ja purkaa monopolia ja vielä uljaammin muokata suomalaista mielenmaisemaa. Suhtautumisen alkoholiin tulisi muovautua näin keskieurooppalaisempaan suuntaan. Vapaus tuo vastuuta väitetään. Alkoholin haittojen lisääntymisestä ollaan yhtä mieltä, mutta tämä hyväksytään, koska pitkällä aikavälillä tilanteen katsotaan paranevan.

Tuoreessa kyselyssä selvästi alle puolet suomalaisista arvioi alkoholin käyttönsä lisääntyvän muutosten myötä. Toisaalta koulutustausta huomioituna matalasti koulutetuista yli
puolet arvioi alkoholinkäyttönsä lisääntyvän. Ennakoiden saatavuuden parantumista ja kilpailun kautta tapahtuvaa hinnan alenemista olisin huolissani tilanteesta.
Mielestäni nyky-yhteiskunnan haasteena on oikean ja validoidun tiedon saattaminen ihmisten ja miksei myös poliitikkojen tietoon. Valtakunnan poliitikoilla tuntuu olevan halu antaa valtuutus moniulotteisista päätöksistä ihmisille, joilla ei ole käsityskykyä tehdä tällaisia päätöksiä. Samoin media tuntuu tekevän tyhjäksi esimerkiksi Pekka Puskan jo vuosikymmeniä sitten tehdyn kansanterveystyön.

Miten kansanterveyteen hyvin merkittävästi vaikuttavaa ratkaisua voidaan argumentoida vuosikymmenien päähän ulottuvalla asennemuutoksella? Miksi demokratiaakaan kannattaa ylläpitää? Kyllähän anarkiassakin saavutetaan lopulta rauhallinen ja tasapainoinen vaihe kun kaikki on tuhottu. Terveyden- ja Hyvinvoinninlaitos on tehnyt mielestäni varsin selväksi mahdollisen lainsäädännön muutoksen negatiiviset akuutit vaikutukset.

Surullisena olen seurannut myös uutisointia hammashoidon käyntien vähenemisestä KELA-korvausten laskettua, makeisvero poistettiin myös vuoden alussa. Ennen SOTE-uudistusta 1,5 vuodessa varmasti hampaiden kunto on myötävaikuttavana tekijänä merkittävään määrään kuolemista? Puhumattakaan peruuttamattomista vaikutuksista etenkin nuorten hampaistoon. Samalla ihmiset eivät tiedosta hampaiden kunnon vaikutusta yleisterveyteen.

Pienestäkin vaivasta hakeudutaan yhä helpommin lääkäriin, mutta yhä
useampi hakeutuu hammaslääkäriin vasta kuin hammassärky herättää öisin. Kuten työterveyshuollon, myös hammaslääketieteen tulisi perustua ennaltaehkäisyyn – suun sairaudet tulisi saada kiinni määräaikaistarkastuksissa eikä päivystyksessä. Ehkäpä tämäkin ongelma ratkeaa, kun ihmisillä ei enää ole hampaita ja liemiruuan myötä myös lihavuusepidemia helpottaa?

Vastikään edesmenneen presidentin Mauno Koiviston sanoin: Tarttis tehrä jotain.

Eutanasia - Hyvä kuolema, vaikea päätös

Sunnuntai 7.5.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Tuoreimmaksi eettiseksi kysymykseksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien jälkeen on nousemassa keskustelu eutanasiasta, armokuolemasta eli aktiivisesta kuolinavusta. Juuri julkaistussa kyselyssä noin 75 prosenttia kansalaisista kannattaa eutanasian laillistamista. Lääkärikunta on varautuneempaa. Alle puolet lääkäreistä kannatti eutanasiaa 2013 tehdyssä kyselyssä. Vain joka kuudes kuolevien potilaiden kanssa tekemisissä oleva lääkäri kannatti eutanasian laillistamista Lääkäriliiton tuoreessa tammikuisessa kyselyssä.

Keskustelu aiheen ympärillä kuvastaa ”totuuden jälkeistä aikaamme”. Huomiomedia yksinkertaistaa asioita ja jakaa yksittäisten ihmisten kauhutarinoita. Eutanasia nähdään enemmistön keskuudessa mielestäni samankaltaisena ratkaisuna kuin poliisin luoti hirvelle kolarin jälkeen – kärsimyksestä vapauttavana ratkaisuna. Asia on kuitenkin monitahoisempi kuin luullaan.

Selviytymisvietti on yksi ihmistä voimakkaimmin ajavista voimista. Se on saanut aikaan mitä uskomattomampia suorituksia historian saatossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen ajattelee täysissä voimissaan, ettei halua elää vaikkapa halvaantuneena. Tilanne voi olla täysin toinen varsinaisessa tilanteessa. Lisäksi ihminen regressoituu eli taantuu sairastuessaan. Tällaisessa tilanteessa vaikkapa läheisen ihmisen kosketus voi tuottaa samankaltaista mielihyvää kuin varhaislapsuudessa.

Edellä kuvattu tekee usein vakavasti sairastuneesta/vammautuneesta alentuneesti oikeustoimikelpoisen ja yksiselitteisen hoitotahdon kuvaaminen etukäteen on vaikeaa lääketieteen ammattilaisellekin, saati sitten maallikolle.

Lisäksi eutanasian toteuttamiseen liittyy paljon juridisia näkökantoja. Lähimmät ihmiset näkevät usein kärsimyksen, minkä vuoksi eutanasiaa varmasti haluttaisiinkin. Olisivatko lähimmät ihmiset päättämässä läheisen kuolemasta? Samat ihmiset, jotka mahdollisesti hyötyvät kuolemasta taloudellisesti? Tässä on selvä eturistiriita.

Eutanasiasta on tärkeää keskustella. Mielipiteen luominen asiassa on helppoa yksittäisten tapausten pohjalta. Lainsäädännön luominen kuitenkin tarkoittaa, että lakia voidaan soveltaa kaikkiin samalla tavoin. Eutanasia ei ole mielestäni tällainen asia, vaan aina yksilöllistä harkintaa vaativa tilanne. Jos päädyttäisiin sen sallimiseen, tulisi riippumattoman asiantuntijaneuvoston arvioida jokainen tapaus yksitellen.

Hyvinvointiyhteiskunta - Tyytyminen on tuhoavaa

Sunnuntai 23.4.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Luin Savon Sanomista (20.4.) STT:n Elina Korkeen uutisen suomalaisten oppilaiden tyytyväisyydestä. Niin hieno kuin hyvinvointiyhteiskuntamme onkin, se on luonut myös sisälleen ongelmia. Tämän uutisen katson kuvastavan hyvin yhtä näistä ongelmista. Ongelman korjaus on länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen edellytys. Muutoin hegemoniamme on tulossa päätökseen, kuten Rooman valtakunnan tai Helleenien tasavallan aikanaan.

Asiassa täytyy erottaa tyytyväisyys elämään ja kehittymisen halu. Taulukko ”Kunnianhimoisten oppilaiden osuus keskimäärin” herättää huolta. Suomalaisista oppilaista vain noin 40 prosenttia haluaa olla paras kaikessa mitä tekee tai yksi parhaista luokkansa oppilaista, ja noin puolet pitää itseään kunnianhimoisena. Samat luvut Yhdysvalloissa ovat 80–90 prosenttia. Sen on saanut aikaan tasapäistävä yhteiskuntamme. Yrittäjyys perustuu juuri siihen, että halutaan tehdä asioita paremmin kuin jo markkinoilla olevat yritykset. Useinhan yrittäjillä on jo pitkä kokemus alaltaan ennen kuin aloittavat yritystoiminnan.

Tutkimuksen huomiot ja yrittäjyyden aloittamisen vaikeus huomioon ottaen tulevaisuutemme on mielestäni uhattuna. Huippuyksilöiden rankaisu koulussa eristämällä sosiaalisesti tai tasapäistämällä ja myöhemmin elämässä työnteon sekä yrittäjyyden verottaminen epäkannustavasti eivät tätä maata pelasta.