Yksilöyrittäjyys on tulevaisuutta

Sunnuntai 2.12.2018 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Tämänsyksyinen keskustelu irtisanomissuojasta on ollut tärkeä avaus.

Oxfordin yliopiston tutkijoiden vuonna 2013 tekemän tutkimuksen mukaan 47 prosenttia Yhdysvaltojen työpaikoista on vaarassa 20 vuoden sisällä digitalisaation ja automatisaation myötä. Suomessa on odotettavissa samaa kehitystä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan.

Käsillä on teollista vallankumoustakin suurempi työelämän murros. Tulevaisuuden työpaikat Suomessa syntyvät todennäköisimmin digitaalisille alustoille ja palveluliiketoimintaan keskittyneisiin pk-yrityksiin. Sijoitettavan pääoman tarve ei ole suuri, mutta kilpailukykyä muodostavaksi tekijäksi nousee organisaatioiden mukautumiskyky.

Yksilön kohdalla työelämän muutos tarkoittaa työn pirstoutumista sekä osaamisen jatkuvaa kehittämistä ja tietynlaista henkilöbrändäystä. Yksilöyrittäjyys voisi kuvata tulevaisuuden työntekijää parhaiten.

Näin ollen olisi toivottavaa, että Suomen kilpailukyvyn ja tulevaisuuden vuoksi koko yhteiskuntamme sisäistäisi lähitulevaisuuden muutostarpeet. Aiemmin luotua työelämän lainsäädäntöä ja sosiaaliturvajärjestelmää tulee muokata tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Perustulo tulee mielestäni olemaan osa tätä muutosta.

Työelämä - Perheelliset kuuluvat etusijalle

Sunnuntai 21.10.2018 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Hyvinvointiyhteiskunta kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Eläkejärjestelmä ja julkiset palvelut romahtavat, koska syntyvyys on alimmillaan sitten nälkävuosien. Työelämän joustoja ja perheellisyyden arvostusta tulisi lisätä sen sijaan, että jatkuvasti ylikorostetaan tasa-arvoa ja ihannoidaan modernin yhteiskunnan vapautta. Vain näin syntyvyys saataisiin nousuun.

Lehtijutussa lomien jakamisesta perheettömien ja perheellisten kesken kirjoitettiin: ”Jokaisen toiveet ovat kuitenkin yhtä tärkeät elämäntilanteesta riippumatta” (SS 12.10.). Näin ei pidä olla, jos haluamme verovarojemme riittävän yhteiskuntamme ylläpitoon. Ja miksi pitäisikään olla?

Itse tuoreena isänä lomatoiveeni ovat siirtyneet vilkkaimpiin loma-aikoihin. Aiemmin olin erittäin tyytyväinen lomien pitämiseen muulloin. Jos esimerkiksi lähtee ulkomaille, on se siten huomattavasti huokeampaa.

Nykyajan ongelmana on itsekkyys ja kykenemättömyys nähdä asioita laajassa perspektiivissä. Pystyn ymmärtämään tahallisesti lapsettomia ja koen valtavaa myötätuntoa heitä kohtaan, joiden syli halustaan huolimatta on tyhjä. Mutta työelämässä tarvitsemme kasvavien lapsien ja heidän vanhempiensa huomioimista.

Vetoomus lähidemokratian puolesta

Torstai 6.9.2018 - Uutis-Jousi mielipide Arttu Pöyhönen

Länsimainen hyvinvointiyhteiskunta on kriisissä. Väestö ikääntyy, kaupungistuminen vie väestöä kasvukeskuksiin, taloudellinen hyvinvointi keskittyy tietyille joukoille ja henkisen pahoinvoinnin arvioidaan lisääntyneen. Filosofi Friedrich Nietsche puhui aikanaan ihmiselle ominaisesta vietistä valtaan. Mikäli tuo on joskus pitänyt paikkansa, ei näin ole enää: kiinnostavat ja hyvin palkatut asiantuntijatehtävät vetävät puoleensa ja poliittisesta vallasta on tullut harvojen perversio.

Kotikunnassani Siilinjärvellä aiemmat vuodet ovat olleet hyviä. Lähitulevaisuus tulee todennäköisesti olemaan raskas ja on tehtävä vaikeita päätöksiä leikata totutuista hyvistä palveluista ja laajasta palveluverkosta. Syynä tähän pitäisin em. laajojen trendien ohella lähihistorian osaamatonta rakentamista vailla vastuita sekä osaltaan myös vajaavaisuutta julkishallinnon organisaatioiden pitkäaikaisessa taloudenpidossa.

Vapaus on liian pitkään ollut meille itsestään selvää. Usein ihminen käsittää arvostamiaan asioita vasta kun on nuo menettänyt. Itse pidän lähidemokratian säilymistä merkittävänä arvona. Kuitenkin pienen kunnan marginaalipuolueen paikallisyhdistyksessä aktiiveja on kourallinen ja tällä hetkellä hekin ovat jo lähestymässä eläkeikää. Toki kokemusta tarvitaan, mutta ihminen on kokemusmaailmaltaan subjektiivinen olento, joten käsillä oleva elämäntilanne määrittää usein ajattelua eniten. Näin ollen haluaisin vedota nuoriin ja keski-ikäisiin: aktivoitukaa, keskustelkaa ja ottakaa selvää. Teitä tarvitaan päätöksentekoon edustuksellisessa demokratiassa.

Työkyvyttömyyseläkkeet - Mittareita yhtenäistettävä

Torstai 23.8.2018 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Pitkäaikaissairaiden työkyvyn arviointi ja eläkepäätösten vaikeus on herättänyt paljon keskustelua ja tunteita (SS 7.8.). Jokin aika sitten kansalaisaloitteella vaadittiin vakuutuslääkärijärjestelmän kumoamista.

Kun ihminen tulee työkyvyttömäksi, ensimmäiset 300 päivää hän on Kelan sairauspäivärahalla, jolloin sovelletaan sairausvakuutuslain mukaista ammatillista työkyvyttömyyttä eli työkykyä verrataan omaan tai tähän läheisesti verrattavaan työhön. Tämän jälkeen työkyvyttömyyden jatkuessa jäljellä olevaa työkykyä arvioidaan työeläkelain mukaan, jolloin puhutaan yleisestä työkyvyttömyydestä eli kyvystä suoriutua mistä tahansa työstä. Tässä arvioinnissa otetaan huomioon koulutus, aikaisempi toiminta, ikä, asuinpaikka ja muut näihin rinnastettavat seikat.

Nykyinen kaksiportainen järjestelmä on asianmukainen: hoitava lääkäri ei tee päätöstä merkittävästä sosiaalisesta etuisuudesta kuten sairauseläkkeestä. Tilanteen objektiivinen arviointi voi inhimillisistä syistä olla vaikeaa.

Eläkevakuutusyhtiöiden lääkärit tekevät päätökset pelkästään tehdyn lausunnon perusteella. Toimintakyvyn kuvaaminen pelkästään kuvailemalla tekstiin on erittäin haastavaa, ja hoitavien lääkärien arviointimenetelmät vaihtelevat.

Mielestäni paras ja kustannustehokkain ratkaisu työ- ja toimintakyvyn arvioimiseksi olisi yhdistää nykyisenlaisten erikoissairaanhoidon kuntoutustutkimuspoliklinikoiden ja eläkevakuutusyhtiöiden toimintaa. Tällöin olisi selvät intressit arvioida vaikeimpia tilanteita nopeammin kuin nykyisessä järjestelmässä, ja arviointiin saataisiin yhtenäiset ja päätöksenteon kannalta olennaiset mittarit.

Aktiivimalli - Yritystä, mutta paljon porua pienestä

Lauantai 10.3.2018 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Presidentit - ken on heistä kaikkein arvokkain?

Torstai 25.1.2018 - Uutis-Jousi mielipide Arttu Pöyhönen

Ensi sunnuntaina äänestetään tasavallan presidentinvaaleissa. Kampanjointi on ollut kiihkeää ja mediapeliä on arvosteltu jopa sirkusmaiseksi. Samalla tammikuun alussa uutisoitiin Kunnallisalan kehittämissäätiön selvityksestä presidenttien arvostuksesta sekä Uutissuomalaisen gallupista, missä selvitettiin suomalaisten mielestä parasta presidenttiä. Molemmissa kyselyissä ehdottomaksi suosikiksi nousi savolaisittain tärkeä Suomen pitkäaikaisin presidentti Urho Kekkonen.

Y-sukupolven edustajana kosketuspintani Kekkoseen on varsin rajallinen, lähinnä mieleeni nousevat sanat suomettuminen ja ETY-kokous, mikä varmasti oli aikanaan tärkeä tasapainotekijä Euroopan turvallisuudelle. Varsinkin viime aikojen tasa-arvokeskustelun pohjalta on mielestäni positiivista syrjintää nostaa Tarja Halonen esille sukupuolen perusteella, kuten kyselyissä näytti tapahtuvan.

Ihmisen muisti, etenkin yhdentekevinä pidettävien asioiden suhteen, on hyvin lyhyt. Historiallisista henkilöistä muistetaan usein edellä esittämäni muutama asia, mikäli henkilöhistorioihin ei ole tarkemmin perehtynyt. Syvistä kansakuntaamme uhkaavista kriiseistä on jo lähes elämänmitta. Näkemykseni näin ollen on, että seesteisinä aikoina arvostetaan johtajaa, joka pyrkii kompromisseihin. Kriisin hetkellä tukeudutaan vahvaan ja ”jäykkäselkäiseen” johtajaan.

Edellä kuvaamani huomioiden, haluaisin nostaa kaksi kaksikkoa presidenteistä esille. Sodanajan presidentit Kallio-Ryti: Kallion suuri työmäärä edeltäen ja talvisodan aikana, mikä todennäköisesti oli myötävaikuttamassa tämän äkillistä kuolemaa. Toisaalta Rytin epäitsekäs ja laskelmoiva sopimus Ribbentropin kanssa takasi itsenäisyytemme, mutta ajoi henkilökohtaiseen tuhoon.

Teknisen kehityksen ja globalisaation alku keskittyi 1980-2000 -aikaan. Tämän ajan demaripresidenttien Koivisto-Ahtisaari toimintaa kuvaisin sanoilla valistuneisuus, oppineisuus ja vuoropuhelu. Jälkikäteen EU:sta voidaan olla montaa mieltä, mutta kyseiseen aikaan maamme vieminen Euroopan yhteisöön oli järkevä ja perusteltu ratkaisu.     

Tulevan presidentin tärkein tehtävä, ulkopolitiikan ohella, tulee olemaan arvojohtajuus. Erityisen tärkeää on eriarvoisuuden purkaminen työn kautta, siihen liittyvien asenteiden ja näkemysten yhtenäistäminen Suomen parhaaksi.

Asiantuntijuus - Tiedon valta on murtumassa

Sunnuntai 24.12.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Platonin tiedon määritelmä kuuluu ”hyvin perusteltu tosi käsitys”. Muutaman vuoden lääkärinä työskenneltyäni olen oivaltanut, että asiantuntijuus itsessään on riittämätöntä nykypäivänä.

Olennaista on pystyä argumentoimaan tieto ymmärrettävällä tavalla. Politiikka kiinnostaa minua juuri tästä syystä: usein tehdyt päätökset eivät ole lähellä puolueetonta totuutta vaan lähimpänä parasta argumentein myytyä totuutta.

Olen huolissani nykypäivänä kasvavista valinnaisista totuuksista: luomusynnyttäjät jättävät sikiön sykkeenseurannan, ravitsemussuosituksia kyseenalaistetaan yksilön kokemuksien perusteella, vaikka ne on tarkoitettukin laajoja massoja palveleviksi suosituksiksi.

Samoin poliittisessa päätöksenteossa ohitetaan sellaisten hartaudella rakennettujen, maailman mittakaavassa ainutlaatuisten instituutioiden kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mielipiteitä. Totuuteen päästään tiedon, ei aatteen tai tunteen avulla. Juuri tämän lauseen ymmärtämättömyys on mielestäni suistamassa yhteiskuntaamme kriisiin.

Nato-jäsenyys on mielestäni hyvä esimerkki tiedon popularisoinnista: kuinka yksilö tai yksittäinen poliitikko voi arvioida puolustuksemme suorituskykyä tai vallitsevaa maailmanpoliittista tilannetta? Tällaisen päätöksen tekeminen on asiantuntijoiden tehtävä, ei kansanäänestyksellä ratkaistava asia.

Tuoreessa alkoholilain uudistuksessa on hyvä pyrkimys aatteellisesti ohjata suomalaisia kohti eurooppalaista kulttuuria. Tämä on hyvä uudistus suurelle osalle kansasta. Sosiaali- ja terveydenhuollossa noin 10 prosenttia ihmisistä käyttää 90 prosenttia palveluista.

Pienelle osalle, nyt jo heikoimmassa asemassa oleville, uudistus tietää lisää alkoholihaittoja. Mielestäni uudistus on oikeansuuntainen, mutta liian radikaali murroksessa olevaan yhteiskuntaamme.

Tuloerot - Terveiset Suomen työtätekeville

Perjantai 22.9.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Luin niin Touko Aallon ja vihreiden budjetin karsimisehdotuksista kuin Matti Semin (vas.) kolumnin tuloerojen kasvusta (SS 20.9).

Vain hiukan aikaisemmin Aalto nostettiin tolkun mieheksi etenkin täällä susirajan väärällä puolella ajoneuvoverokeskustelussa, kun hän ehdotti haja-asutusalueiden huomioimista. Toisaalta nyt kilometrikorvaus- ja työmatkavähennyksiä hän olisi leikkaamassa puhuen ylikompensoinnista yksityisautoilulle.

Hänen vaihtoehtobudjettinsa on juuri pääkaupunkikeskeisen ajattelun ja tyhjänpäiväisen politikoinnin riemuvoitto. Rahan siirtely vähentäisi eritoten haja-asutusalueilla työtätekevien, matalapalkkaisten motivaatiota entisestään.

Matti Semi kirjoitti tuloerojen kasvusta samansisältöisen tekstin kuin sosiaalisessa mediassa on nähty useita viime aikoina. Hän ja mainitut tutkimukset kun laskevat tuloiksi myös sosiaalietuudet.

Asiantuntija- ja johtotehtävissä palkat varmasti nousevat ja tämä vaikuttaa tuloerojen kasvuun, kun sosiaalietuisuuksia ei voida samassa suhteessa nostaa. Työelämä polarisoituu ja etenkin matalapalkka-aloilla hajautuu lyhyempiin osiin, mutta tämä johtuu maailmanlaajuisista talouteen vaikuttavista ilmiöistä.

Itse ajattelen kyseisten herrasmiesten kanssa eri tavalla Suomen hyvinvoinnin kehittämisestä. Toivoisin myös Suomen noin 2,4 miljoonan työllisen miettivän, mikä puolue ja minkälainen ajattelu kannustaa työntekoon ja ajaa isänmaamme etua.

Siviilipalvelus - Arvot ja resurssit on laitettava ansaittuun järjestykseen

Perjantai 14.7.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Luin Savon Sanomista (12.7.) lähtöaukeaman jutun siviilipalveluksesta. Artikkelissa kerrottiin Heikki Junkkarin aloitteellisuudesta siviilipalveluksen mielekkyyden lisäämiseksi. Ymmärrän kollegan turhautuneisuuden, sillä ystäväpiirissäni on paljon siviili- ja asepalvelukseen lääkäriksi valmistumisensa jälkeen lähteneitä. Tämä tarkoittaa käytännössä hyväntekeväisyyttä valtiolle verrattuna täysipalkkaiseen lääkärin työhön.

Jutussakin kuitenkin todettiin, että korkeakoulutetut muodostavat noin kymmenen prosenttia siviilipalveluksen suorittajista. Näin ollen Junkkarin kaltaiset tapaukset ovat marginaalissa.

Samalla uutinen kuvastaa nykyihmisten kyvyttömyyttä sietää epämukavuutta. Kaiken täytyy palvella omia tarkoitusperiä ja omaa tulevaisuutta. Reserviupseerikoulun käyneenä toteaisin, että tuossa koulussa ideana ei ole pelkästään erityisen sodanajan osaamisen hankkiminen vaan juuri epämukavuuden ja epävarmuuden sietäminen tilanteessa kuin tilanteessa sekä kollektiivisen hyvän saavuttaminen yksilön edusta tinkimällä.

Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen kuvaa myös resurssipulaa liittyen reservissä kieltäytyneiden täydennyspalvelukseen. Samaan aikaan juuri uutisoitiin, että varusmiehet joutuvat entistä useammin turvautumaan lainoihin palvelusaikanaan. Yleinen mielipide ja valtion suhtautuminen ohjaavat varusmiespalvelukseen hakeutuvien määrää. Asiassa ei pidä keskittyä vähemmistön etujen ja mielekkyyden lisäämiseen.

Varusmiespalvelus ei ole pelkästään ikiaikainen jäänne, vaan se on yhteiskunnan tukipilari hädän hetkellä. Se on myös merkittävä kasvatusalusta nuorisolle niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Harmi, että usein ne, jotka sitä eniten tarvitsisivat eivät sinne nykyisellään halua taikka kelpaa.

Kaikkiaan haluaisin nähdä varusmiespalveluksen valitsevien miesten ja vapaaehtoisten naisten asemassa ja arvostuksessa parannusta, heitä kun viime kädessä laskettaisiin sankarihautoihin. Viime ajat on keskitytty lähinnä lapiomiesten hyvinvointiin.

Sote-uudistus - Paikallisuuden pitäisi olla valttia terveyspalveluissakin

Tiistai 13.6.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Sosiaali- ja terveydenhuollon kentän uudistus on tekeillä. Puhuttavimpia asioita viime aikoina ovat olleet aikataulu ja valinnanvapaus.

Vuoden 2019 alusta järjestämisvastuu siirtyy maakunnille ja tuottajat, niin yksityiset kuin julkisetkin, ovat samanarvoisessa asemassa.

Tähän liittyen julkiset organisaatiot on yhtiöitettävä varsin nopealla aikataululla.

Lausuntokierroksella asiantuntijat kritisoivat tiukkaa aikataulua.

Hyvinvointiyhteiskuntamme on myllerryksessä.

Se luotiin sotienjälkeisten sukupolvien työllä ja Paavo Lipposen (sd.) hallituksen keynesiläisellä talouspolitiikalla, jossa julkisen talouden tasapainottava vaikutus valtion talouteen luo vakautta.

Globalisaation ja digitalisaation myötä markkinoiden vapautuminen on kasvattanut painetta siirtyä vapaampaan talouspolitiikkaan. Tämän ongelman ratkaiseminen on elintärkeää Suomelle.

”Kukaan ei ole seppä syntyessään” sanoo vanha sanalasku.

Julkisten terveydenhuollon organisaatioiden yhtiöittäminen tuo ne kilpailluille markkinoille, joista niillä ei ole vahvaa aikaisempaa kokemusta.

Kilpailu itsessään on hyvä asia, ja kilpailuttaminen haastaa jokaisen toimijan parantamaan palveluitaan, kunhan tiedämme, mitä kilpailutamme ja miten kilpailutamme.

Terveydenhuollon kilpailutuksiin liittyen tulisi ottaa huomioon, että myös paikalliset pienet ja keskisuuret yritykset voivat niissä pärjätä.

Tällä hetkellä suurilla yksityisillä palveluntuottajilla on merkittävät markkinointikoneistot ja kokemusta kilpailusta.

Meillä on riskinä, että sote-markkinat valtaa 2 – 3 suurinta yksityistä palveluntuottajaa.Tällöin kommentti ”ihminen valitsee – ei palveluntuottaja” vaikuttaa melko naiivilta.

Terveydenhuollon kilpailutuksissa ja yksittäisten ihmisten valinnoissa tulisi ottaa huomioon yritysten paikallisuus ja yhteiskunta- sekä verovastuullisuus.

Suurilla palveluntuottajilla on taloudellista liikkumavaraa sekä mekanismeja, joilla ne pystyvät esimerkiksi kilpailutuksissa tekemään itselleen jopa tappiollisia sopimuksia varmistaakseen markkina-asemansa.

Toivoisin terveyspalvelujen valintaan samanlaista paikallisuuden arvostusta kuin lähiruokaa kohtaan.

Jokainen voi jatkossa itse tehdä päätöksen tukea paikallisuutta valitessaan hoitopaikkansa.

Ottakaa selvää palveluntuottajasta, sillä lääkärikäynti vastaa verotulojen muodossa aika montaa kiloa tomaattia.

Eutanasia - Hyvä kuolema, vaikea päätös

Sunnuntai 7.5.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Tuoreimmaksi eettiseksi kysymykseksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien jälkeen on nousemassa keskustelu eutanasiasta, armokuolemasta eli aktiivisesta kuolinavusta. Juuri julkaistussa kyselyssä noin 75 prosenttia kansalaisista kannattaa eutanasian laillistamista. Lääkärikunta on varautuneempaa. Alle puolet lääkäreistä kannatti eutanasiaa 2013 tehdyssä kyselyssä. Vain joka kuudes kuolevien potilaiden kanssa tekemisissä oleva lääkäri kannatti eutanasian laillistamista Lääkäriliiton tuoreessa tammikuisessa kyselyssä.

Keskustelu aiheen ympärillä kuvastaa ”totuuden jälkeistä aikaamme”. Huomiomedia yksinkertaistaa asioita ja jakaa yksittäisten ihmisten kauhutarinoita. Eutanasia nähdään enemmistön keskuudessa mielestäni samankaltaisena ratkaisuna kuin poliisin luoti hirvelle kolarin jälkeen – kärsimyksestä vapauttavana ratkaisuna. Asia on kuitenkin monitahoisempi kuin luullaan.

Selviytymisvietti on yksi ihmistä voimakkaimmin ajavista voimista. Se on saanut aikaan mitä uskomattomampia suorituksia historian saatossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihminen ajattelee täysissä voimissaan, ettei halua elää vaikkapa halvaantuneena. Tilanne voi olla täysin toinen varsinaisessa tilanteessa. Lisäksi ihminen regressoituu eli taantuu sairastuessaan. Tällaisessa tilanteessa vaikkapa läheisen ihmisen kosketus voi tuottaa samankaltaista mielihyvää kuin varhaislapsuudessa.

Edellä kuvattu tekee usein vakavasti sairastuneesta/vammautuneesta alentuneesti oikeustoimikelpoisen ja yksiselitteisen hoitotahdon kuvaaminen etukäteen on vaikeaa lääketieteen ammattilaisellekin, saati sitten maallikolle.

Lisäksi eutanasian toteuttamiseen liittyy paljon juridisia näkökantoja. Lähimmät ihmiset näkevät usein kärsimyksen, minkä vuoksi eutanasiaa varmasti haluttaisiinkin. Olisivatko lähimmät ihmiset päättämässä läheisen kuolemasta? Samat ihmiset, jotka mahdollisesti hyötyvät kuolemasta taloudellisesti? Tässä on selvä eturistiriita.

Eutanasiasta on tärkeää keskustella. Mielipiteen luominen asiassa on helppoa yksittäisten tapausten pohjalta. Lainsäädännön luominen kuitenkin tarkoittaa, että lakia voidaan soveltaa kaikkiin samalla tavoin. Eutanasia ei ole mielestäni tällainen asia, vaan aina yksilöllistä harkintaa vaativa tilanne. Jos päädyttäisiin sen sallimiseen, tulisi riippumattoman asiantuntijaneuvoston arvioida jokainen tapaus yksitellen.

Hyvinvointiyhteiskunta - Tyytyminen on tuhoavaa

Sunnuntai 23.4.2017 - Savon Sanomat mielipide Arttu Pöyhönen

Luin Savon Sanomista (20.4.) STT:n Elina Korkeen uutisen suomalaisten oppilaiden tyytyväisyydestä. Niin hieno kuin hyvinvointiyhteiskuntamme onkin, se on luonut myös sisälleen ongelmia. Tämän uutisen katson kuvastavan hyvin yhtä näistä ongelmista. Ongelman korjaus on länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen edellytys. Muutoin hegemoniamme on tulossa päätökseen, kuten Rooman valtakunnan tai Helleenien tasavallan aikanaan.

Asiassa täytyy erottaa tyytyväisyys elämään ja kehittymisen halu. Taulukko ”Kunnianhimoisten oppilaiden osuus keskimäärin” herättää huolta. Suomalaisista oppilaista vain noin 40 prosenttia haluaa olla paras kaikessa mitä tekee tai yksi parhaista luokkansa oppilaista, ja noin puolet pitää itseään kunnianhimoisena. Samat luvut Yhdysvalloissa ovat 80–90 prosenttia. Sen on saanut aikaan tasapäistävä yhteiskuntamme. Yrittäjyys perustuu juuri siihen, että halutaan tehdä asioita paremmin kuin jo markkinoilla olevat yritykset. Useinhan yrittäjillä on jo pitkä kokemus alaltaan ennen kuin aloittavat yritystoiminnan.

Tutkimuksen huomiot ja yrittäjyyden aloittamisen vaikeus huomioon ottaen tulevaisuutemme on mielestäni uhattuna. Huippuyksilöiden rankaisu koulussa eristämällä sosiaalisesti tai tasapäistämällä ja myöhemmin elämässä työnteon sekä yrittäjyyden verottaminen epäkannustavasti eivät tätä maata pelasta.